Nukuinko? No en nukkunu

Hemmetin koko naapuruston koirat, jotka päättivät pitää kuorohaukuntaa koko yön.

Meinasin keskellä yötä nousta huutaa niille turpa kii, kunnes tajusin et eihä ne suomee ymmärrä.

En sitten jaksanut googletta samaa Espanjaksi.

Tänään oli suunta kohti Las Palmasia, ei paljoo laulattanu… Oo Las Palmas.

Mielikuvani Las Palmasista oli lähinnä palmuja ja bulevardeja. En siis ollut paikkaan sen paremmin perehtynyt.

Kartasta katottiin vaan joku parkkipaikka minne mahdollisesti saisi auton parkkiin.

Olof Palme parkki. Oon sanonu tän ennenkin, mut siinä on mies joka on kerenny joka paikkaan 😁.

Tilaa löytyi autolle, mutta ei oikein selkeää hinnoittelua, noh ihan sama, kun nyt kerta täällä ollaan.

Istahdettiin ensimmäisen vastaan tulevan puiston penkille, kattelemaan paremmin minne päin suunnattaisiin.

Jotenkin kaupunki tuntui hetkelliseltä kaaokselta vuoriston rauhaan nähden. Ehkä luulin tämän olevan jotenkin idyllisempi.

Paljon korkeita rakennuksia ja kauppoja, ei oikein kiinnekohtaa mihin tarttua.

Miehellä kolotti kahvihammas ja minun oli päästävä vessaan.

Bongattiin ihana pikku kahvila johon voisi pysähtyä.

Kahvit ja Croisantit oli vain euron kappale ja viimeistään sen vessakäynnin jälkeen ihastuin paikkaan täysin.

Pakkollisten suoritteiden ja muutamien tietöiden jälkeen pääsimme vasta itse asiaan.

Ihmettelyyn.

Kunnon turreina bongattiin pakollinen Las Palmas kyltti. Pitihän sitä nyt päästä poseeraamaan.

Oikeastaan minulla ei täällä ollut mitään varsinaista pakollista katsottavaa, ehkä kuuluisan Las Canterasin rannan haluisin nähdä.

Siinä kuitenkin kävellessä kiinnittyi huomio kadulla olevaan lentokoneen keulaosaan.

Lähemmäksi päästyämme tajusimme sen olevan jonkun museon yhteydessä.

Elder Museum of Science and TechnologyMuseo Elder de la Ciencia y la Tecnología.. Huh mikä nimi paikalla.

6 euroa maksaisi sisälle liput per pää. Miehen päätöksellä ja sanoilla tästä saa hyvää kontsaa, astelimme sisälle.

Aluksi katsoin vain paikan olevan yksi pieni halli, jossa hävittäjä keskellä ja pari muuta juttua. Parin tunnin pyörimisen jälkeen paikka osottautui paljon paljon isommaksi.

Kerroksia museossa oli kolme, pääsimme niin sarjakuvamaailmaan, kuin toisiin ulottuvuuksiin.

Planetaariokin tarjosi mukavan näytöksen.

Ehkä vähän lapsetti kun piti päästä kaikkea kokeilemaan, mikäs siinä kun muita ihmisiä oli vain kourallinen täällä.

Voisin kuvitella tämän olevan lapsiperheiden suosiossa, tekemistä ja näkemistä riittäisi vaikka koko päiväksi. Ymmärsin myös, että samalla lipulla pystyi palaamaan takaisinkin jos käy vaikka välissä jossain syömässä.

Nälkä tuli leikkiessä, nyt maistuisi lounaaksi Tapakset.

Kävelykadulla oli muutamakin kivan oloinen Tapas-paikka.

De Francesco tarjosi annokset kahdelle hintaan 14.90e. Minusta edullinen.

Voisin taas jäädä tähän nauttimaan näistä ruuista ja tunnelmasta. Aika kiireetöntä oloa.

Virvokkeineen tämä satsi maksoi jonku pari kymppiä.

Viereisessä pöydässä kokoontui suomalaisia vanhempia rouvia, selkeästi asuivat täällä. Sen verta ”unohdettu” suomenkieli oli ja pyntätty ulkonäkö myös paljasti. Hieman huvittava näky minusta.

Oli hauska kuunnella heidän juttujaan, erosi jonkin verran siitä mitä olisi voinut kuulla suomessa lounaspaikassa.

Juomaksikin otettiin sitä parempaa olutta, ei mitään turisteille tarjottavaa 😁

Mahat killillään pääsimme vihdoin katselemaan millainen se kuuluisa ranta nyt olisi.

Mies sanoi ensimmäisenä ettei yhtää haittaisi vaikka vermeitä ei mukana, hän ei tonne menisi.

En ehkä minäkään, aika sillit suolassa ja tuli vähän sellainen epämukava fiilis.

Joo eiköhän tää osa Palmasista ollut meidän osalta tässä. Ei nyt ihan sitä mitä kuvittelin, enkä myöskään täällä olis kuin piipahtamisen verran.

San Telmo ja Las Palmasin vanhaa kaupunkia halusimme kuitenkin käydä vilkaisemassa.

Parkkeeraus muuten maksoi n. 10e

Taksi tänne vanhaan kaupunkiin olisi ollut 6e, lähdettiin kuitenkin autolla ja löydettiin taas hyvä parkkihalli jonne se jättää.

Täällä oli jo sellaista tunnelmaa, jota kaupungilta kaipasin.

Jos minut olisi tipautettu tänne tietämättä missä olen. Olisin voinut veikata mitä vaan eurooppalaista vanhaa kaupunkia.

Tottakai ensimmäisenä turisti-infoon hakemaan kartta, josta voisi kattella reittiä.

En tiedä montako tuhatta kuvaa taas on tullut otettua, ihan varmaan liikaa. Niin kauniita oli rakennukset ja paikat taas täällä.

Onneksi tulimme tänne, koska tämä paikka muutti mieleni ja mielikuvani kokonaan.

Mua ei niinkään kiinnosta mitä nää itse rakennukset ovat, vaan se mitä ne sanottomasti mulle kertoo. Niistä huokuaa oma tunnelmansa.

Toiset rakennukset suorastaan työntää pois luotaan huonolla hengellään, toiset taas houkuttelee peremmälle.

Tovin talsimisen jälkeen stoppasimme kahville, tai niin ainakin ajatus oli.

Istahdimme kävelykadulla olevan pöydän ääreen.

Tarjoilija tuli paikalle ja pyysimme menua.. Yhtäkkiä tarjoilija kovaan ääneen rupesi huutamaan NO MENU NO MENU

Okei.. ÖÖö hetkinen ei menua. Ei siis me ei tultu syömään.. Tietenkään nuori neito ei englantia osannut sen enempää. Koitin siinä sitten hakea espanjalaisia sanoja valkoviinille, kahville ja pistaasitortulle.

Tarjoilija onneksi rauhottui ja tajusi ettei oltu ruokaa vailla. Pieni hymykin rupesi löytymään mun sönkötyksen jälkeen.

Hetken päästä pöytään saapuikin juuri ne mitä oltiin vailla.

Makunystyröitä hivelevä setti, juuri mitä kaipasin.

Täällä nää paikan nimet ei vaan jää mun mieleen jotenkin todella vaikeita. Mut seuraavana oli joku katetraali.

Katetraaliin olisi päässyt sisälle 8e pääsymaksua vastaan. Ulkopuolella hääri joku paikallinem huono-osainen, joka liimautui samantien iholle. Meni pasmat niin sekaisin että jäi välistä nyt kiipeemiset torniin ja sulavasti häippäsimme aukion toiselle laidalle.

Ehkä jo väsykin rupesi hieman painamaan.

Välipalaksi poikkesimme hakemaan Empanadakset.

Semmoisia en ollutkaan koskaan vielä syönnyt.

Päätöksen teko makujen suhteen oli haasteellinen.

Ei yhtään niin taikinaisia piirakoita kuin ulkonäkö ois kertonut.

Auto parkista ja takaisin Teldelle.

Vettäkin rupesi ripeksimään matkalla.

Viimeiseen iltaan valmistautumista, koitin siinä samalla jotenki pakkailla laukkua.

Eihän siitä meinannu mitään tulla, ku ei kiinnostanu pätkääkään mikään kotiin lähtö.

Tän päivän reissaus vaati veronsa, joten ei Teldeä pitemmälle illan viettoon.

Löydettiin joku pikaruokapaikan oloinen mesta mikä oli täynnä paikallisia. Tyytyväistä menoo, joten täältä sitten sapuskaa.

Totuttuun tapaan menut espanjaksi ja tarjoilija no comprendo..

En oo ihan varma mitä tilattii, kuhan ny ei silakkaa pöytään tuu niin hyvä.

En oo koskaan nähny miestä niin hämmentyneen yllättyneenä ku tilaamansa Ribs annos paukahti pöytään.

Minulta vielä tarjoilija pariin kertaan varmisteli, että ymmärsinhän annokseni olevan hot hot, kyllä tänne vaan sitä tulista.

Ei taaskaan mennyt mönkään nämä tilaukset. La Oficina de Carlos Bar Diego paikan nimi

Ihan pienesti menojalkaa vipattaisi ja tietenki naftisti paikkoja auki enää tähän aikaa.

Siinä kävellessä kuitenkin jostain kulman takaa rupesi kuulumaan 80-luvun musiikki, löysimme lähiöbaarin, jossa yksi asiakas sisällä ja omistaja setä jo siivoili paikkoja.

Kokeilin onneani ja kysyin, kerkeisimmekö yhden drinkin juomaan.

Tottakai oli vastaus.

Madonnan La isla bonita pärähti samalla soimaan kun omistaja setä toi minulle drinksuni.

Pienenä aina kuvittelin kuunnellesani tätä laulua millaista olisi olla siellä Espanjan kauniilla saarella, nyt olen senkin sitten kokenut.

Saattoi olla, että viimeisin nousi hieman huppuun, sen verran vauhdikas kotimatka oli.

Radiosta rupesi pauhaamaan Despacito, joten katto auki ja öistä Teldeä kiertämään.

Kadun varsilla olevia ihmisiä nauratti menomme. Otimme kirjaimellisesti kaiken irti tästä hetkestä.

Tähtiä täynnä oleva öinen taivas ja kuutamo seurana kurvailimme menemään.

Kotia kohti

Aamulla ei onneksi oloja, sillä ne laukut oli edelleenkin pakkaamatta.

Pientä jännitystä toi taas ne kilorajat laukuissa.

Saimme kuitenkin kaiken mahtumaan, ja jos ei niin kentällä sitte extra vaatteet päälle.

Avainten luovutus ja kiitokset paikan emännälle vielä viimeisenä.

Auto piti tankata ennen luovutusta. Bensaan meillä meni n. 70 e, täällä litra maksa jonkun 1.20e kilometrejä tuli n. 800km.

Auton luovutus oli helppoa. Lentomme olikin tunnin verran myöhässä joten aikaa olisi kentällä.

Onneksi olimme lukeneet vihjeen kentällä sijaitsevasta kattoterassista, toivottavasti löydämme sen. Siellä olisi hyvä viettää luppoaika.

Check in alkaisi vasta paria tuntia ennen lähtöä. Siinä tovi istuttiin ja mietittiin et mitäs sit.

Mies kuitenkin halusi käydä kysymässä Sunclasairlinesin tiskillä missä köpiksen lähtijöitä tsekattiin et saisimmeko mennä heidän vuorollaan läpi. Ja sehän onnistui. Koskaan en oo tienny et näinkin voi toimia.

Laukut painoi yhteensä 45.5kg kun 45 kg raja. Läpi meni.

Pienet ostokset vielä todella laajasta tax freestä.

Ja kohti kattoterassia.

Sanotaako et mun reissu kyl huipentu tähän.

Terasille paistoi aurinko, pääsi katsomaan tulevat ja lähtevät lennot.. Ja olut oli kylmää 😉

Hyvin saatiin luppoaika kulumaan. Ois voinu lento olla enempikin myöhässä 😁

Kotimatka meni leppoisasti ilman onneksi mitää ylimääräistä.

Suomen päässä odotti karmea keli. Soittamalla parkkipaikalta ihminen meitä hakemaan, onneksi ei mennyt kauaa. Positiivista oli ettei autoa tarvinnut harjata lumesta.

Ei ollut kiva kotimatka voin sanoa.

Semmoinen reissu se, pahoittelut että jouduitte tätä viimeistä odottamaan. Joskus se vaan ottaa aikansa.

Kiitos kun taas matkasit mukana ❤️ saa nähdä mitä seuraavaksi keksitään

Ens kertaan!