Se on salaisuus
Saikun loppuminen häämöttää
Joten tuumintatauon paikka. Ja mikäs sen paremmat puitteet sille kuin rakas Kreikka.
Koko kevään sitkeää hintojen kyttäämistä tuotti tulosta, ihan ei määränpää ollut se mitä aluksi ajattelin, mutta tämän paikan vierailusta tulee kuluneeksi jo 9 vuotta niin kaippa siellä nyt viikon viihtyisi.
Mies lähtee mukaan, töitä tehden. Paikka on hänelle mysteeri. Katsotaan kuinka pitkälle pystyn venyttämään tätä salaisuutta.
Puolilta päivin startattii, minä ajoin ja mies teki töitä repsikkana. Lahden Karismassa taas perinteinen lounastauko, muuten tultiinkin yhtäsoittoo.
Viimeksi hyväksi todettu Aviaparkki sai taas toimia automme säilytyspaikkana. Näppärästi oltiin kentällä likempänä neljää kun lento lähtisi 18.05.
Tässä vaiheessahan mies tauluilta päätteli lentomme olevan Prevezaan, sieltähän pääsisi vaikka minne sanoin, kun mies kysyi mennäänkö Pargan saarelle 🤣Eli ei siis vieläkään selvinnyt suuntamme.
Vajaa parisen tuntia töitä kerkes vielä tekemään ennen kuin bussi tuli noutamaan meidät portilta 31 E. Mies päivitteli, että onneksi ei ole kuin vajaan 4 tunnin lento, sanoin, että älä ny manaa piruja seinille.. Muistatko mitä viimeksi kävi?
Lento meni sutjakkaasti, auton olin varannut meille kentälle valmiiksi. 93e viikko.
Perillä laukut saatiin nopeasti. Vuokraamon kaverin piti olla ovilla vastassa, mutta ei häntä näkyny. Pienen soittelun jälkeen selvisi vuokraamon olevan ihan kentän kupeessa, joten jalan sinne.
Hetki paperihommia ja allamme oli kiva pikku pökötti.
Tähän asti säilyi salaisuus, jouduin mainitsemaan hotellimme nimen (Alkyon) ja vuokraamon kaveri möläytti, että Parga vai Lefkas. Mies tiesi heti kumpi oli ollut valintani.
Ei kuitenkaan Nidri vaan pienempi Ligian kylä Nidrin lähellä.
Pimeään yöhön baanalle. Aina sen unohtaa kuinka pimeää täällä oikeasti on ja ei katuvaloja.
Joku auki oleva marketti pitäisi löytää ja ehkä jotain sapuskaa.
Lefkada town oli hiljainen. Tavernoja auki, mutta ei juurikaan porukkaa. Pikainen pitstop auki olevaan Gyros paikkaan. Vierestä löytyi myös marketti.
Siinä Jiiroksia odotellessa pelmahti paikalle kukas muukaan kuin isä Jiiros
Kauhealla vauhdilla helmat heiluen se paineli jonnekkin talon taa, varmaan joku hyvin pyhä toimitus edessä. Gyroksen siunausta? Tai sit sillä oli vaan nälkä ja meni suoraan keittiöön.
Gyrokset toisessa kainalossa ja parit kylmät juomat toisessa, matka jatkui muutaman kilometrin päähän Ligiaan.
Hiljaista ja pimeää oli paikalla. Mies vei auton parkkiin ja minä vartosin jos joku ilmestyisi respaan.
Hetken päästä paikalle saapui ilmeisesti hotellin omistaja hirveällä häsläyksellä. Yhtäkkiä oli pöydässä juustopiirasta, vettä ja saari tourikin oli esiteltynä.
Oltiin molemmat ihan pää pyörällä.
En oikein ollu varma oliko omistaja edes kreikkalainen, koska niin hyvää englantia puhui.
Omistaja lykkäsi huoneeseen mennessä meille vielä kynttilän matkaan, oli niitä varta vasten hakenut, kun oli juuri ollut sähkökatko.
Tää majotus on kyl täys kymppi, jääkaapissa odotti viel vettä, olutta ja valmiiksi tehdyt toastit, jotka voitaisiin voileipägrillillä valmistaa aamupalaksi. Onneks ei raahattu omaa grilliä mukana.
Huoneessa päästiin Gyrosten kimppuun ja juuri ekalla haukulla… Pam.. Pimeni huone.. Noh tulipahan kynttilä tarpeeseen, kun ei vielä laukuista oltu purettu fikkaria.
Ruuan päälle miehelle tuli uni nopeaan, itse kuuntelin vielä hetken kirjaa.
Kyllä kelpaa.
Nana
Hieno aloitus lomalle!
Laura
Eikös.. 🥰
Marja Kautto
Moikka,
Nyt olette asian äärellä Lefkas mun rakkain saareni ,viihtykää viettäkää ihana loma
Laura
Lefkas on ollu meidän eka yhteinen kreikan saari mihkä ollaa matkustettu
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Onpa edullinen hinta autolle, mutta hyvä juttu. Joskus pitäisi kyllä itsekin yrittää tuota yllätysmatkaa, kuulostaa hauskalta. Kavereiden kanssa sellainen ollaankin jo josksu tehty.
Laura
Tää nyt oli tämmöinen vahinkoylläri ku nopeesti vaan jonku äkkilähön otin 😁 en tiiä pystysinkö otse olemaan pimennossa tämmösen asian suhteen
Katriina Hulkko
Ai miten kiva taas teidän mukana reissussa. 12 v ei ole päässyt mihinkään ja siltä näyttää ettei enää pääsekkään😭. Mukavaa lomaa teille, täällä mukana❣️
Laura
Kiitos. No mutta näin kuvien ja juttujen välityksellä pääset reissuun 💙 tsemppiä
Kirsi
Kyllä iski taas niin kreikka-fiilis päälle ja tunsin olevani paikalla! Kaikkea ihanaa sinne matkallenne! 🩵💙
Laura
Kiitos 💙💙💙
Eeva
Ihanaa lomaa!! Kiva päästä kuvien mukana Lefkakseen, en olekaan käynyt siellä.
Laura
Kiitos. No nyt pääset mukaan matkaan. Täällä viimeksi pyörähdettiin Pargan reissulla vuonna 2019 https://piristys.fi/2019/05/parga-15-5-2019/
Maj-Lis "Millie"
Kylläpä nyt oikein kivan yllärin järjestit siipallesi ja myös meille, jotka innokkaina seuraamme matkanne sujumista. Onpa edullinen autovuokra, sellaisesta en voi uneksiakaan kun lähdetään Rodokselle 1.9. Onneksi on oma matka tiedossa, nyt vain ilolla ja rauhalla seuraamaan teidän matkaanne ja nauttimaan kuvasadosta. Enjoy !!!
Laura
Kiitoksia. Kokeileppa Monza autovuokraamoa. Mielestäni saimme sieltä edullisesti viikoksi auton. Mukavaa reissua sitten kun se koittaa
Mari
Ai ihana,ootte matkalla.
Viimeksi pari pv.sitten etsin vanhasta puhelimestani sun blogin,kun unohdin sen nimen.Tuli mieleeni,että varmasti ootte jo Kreikassa.
Ette vielä olleet.
Nyt taas tuli sellanen ajatus,että tarkistan uudelleen.
Ihanaa lomaa teille.
Itse lähden Turkkiin 2vkon päästä 2 viikoksi.
Laura
Kiva kun muistit meidät, ihanaa matkaa sinulle 😊
Sipe
Hyvää lomaa :-)
Samalle saarelle mekin syyskuussa, kohteena Agios Nikitas. Kiva seurailla sun blogia matkaa odotellessa.
Laura
Kiitos Kiva kuulla. Teil onkin sit tuo saaren niin sanotusti upeampi puoli kohteena
Arja Eskelinen
Pyykkikoneellisten välissä kiva lukea taas Piristystä. Matkavaatteita pestään. Kivaa lomaa!
Laura
Se pyykkääminen vaatii kyllä tasapainoa lukeminen on oiva tapa siihen. Mukavaa päivää 😊