Yöllä heräsin monta kertaa ja mietin missä olen.

Aamulla toki ois nukuttanu, kun mies nousi ylös, mutta päätin silti lähteä hänen matkaan aamulenkille.

Oli kiva lähteä katsastamaan paikkoja kun ei ole säkkipimeää.

Rannan kautta kylille. Paljon näkyi hylättyjä rantataloja. Asuisin yhdessä niistä mielelläni.

Nopeasti ilma rupesi lämpiämään ja pakko oli heittää huppari pois.

Rauhallinen tunnelma siivitti aamulenkkiämme.

Rannan tuntumasta löytyi monta kivan oloista tavernaa

Saatiin myös huivikaulainen koira lenkkiseuraksemme.

Voisin kuvitella Nidrin olleen n. 15 vuotta sitten tämmöinen. Pieni rantapolku vain ja muutama taverna.

Yksi lenkkeilijä tuli koko aikana vastaan. Autoja viuhui kyllä tiellä menemään sitäkin enempi.

Ei nyt maltettu tehdä vielä aamupalaksi toasteja vaan etsimme leipomon, josta saisi suolaista frappen lisäksi.

Takaisin hotellille, jotta mies voisi aloittaa työpäivän.

Minä sen sijaan suuntasin altaalle kirjoittelemaan ja nauttimaan.

Tällä hotellin piha-alueella on vaikka kuinka paljon kaikkea pientä ja vähän isompaakin nähtävää. Hyvät puitteet.

Puolilta päivin sain makoilusta tarpeeksi ja lähdin huoneeseen tekemään lounasta.

Mieshän tietenkin oli palaverissa, eikä kuullut koputustani, onneksi paikalle osui siivoja, joka tiesi mieheni olevan luurit päässä. Hän ystävällisesti päästi minut sisälle.

Lounaan päälle käytiin pulahtamassa altaassa, jonka vesi on.. Noh sanotaanko… Aika virkistävää. Pitääpä mitata jossain vaiheessa, kuin viileää se on.

Miehen työt jatkui ja minä otin nokoset.

Aavistuksen virkeämpänä lähdin kokeilemaan seuraavaksi miltä se merivesi tuntui.

Kävelin ensin katsomaan rannalla olevia rakennuksia.

Rannalla oli kokonaista 5 ihmistä. Kukaan heistä ei ollut meressä.

Mietinkin jo, et en ehkä minäkään uskaltaisi mennä.

Tovin istuskelin varjon alla kun yksi auringonpalvoja käveli mereen.

Uimakengät jalkaa ja kokeilemaan, ihan vaan vähän jos kahlaisi.

Yllättäen meri oli huomattavasti lämpöisempi, kuin se altaan vesi.

Löysin kohdan missä ei ollut isoja niljakkaita kiviä tai mitää kasvustoa.

Meressä oli kuin polku suoraan kohtaan, jossa oli aivan hienoa hiekkaa.

Mekko pois ja pulahdus, tässä vaiheessa kaduin, kun jätin snorkkelin kotia.

Minun ympärille tuli pyörimään iso kalaparvi, ne ei edes säikkyny vaikka liikuinkin.

Tänne tulen toisenakin päivänä vaikka ihan kunnon uimavermeiden ja eväiden kaa. Harmi kun läppärille ei saa veettyä piuhaa mistään, vois mieski nauttia tästä.

Takaisin hotellilla koitin jälleen kerran päästä sisälle. Aikani koputtelin eikä mies avannut. Kai se olis terassin kautta mentävä.

Kauhean kivimuurin yli ähräsin itseni, naapurit partsilla naureskelivat sulavia akrobaattisia liikkeitäni.

Sisälle päästyäni näkyi vain läppäri sängyllä ja miestä ei missään.

Tietenkin revin jalkani kivetykseen, joten putsaushommia tiedossa.

Kadonnut mieskin löytyi… Vessasta.

Oli kuulema koittanu huudella mulle, äänieristys siis toimii joko hotellissa tai sitten minulla on vieläkin korvat lukossa.

Me niin tarvitaan toinen avain.

Pakollinen kauppareissu olisi tehtävä. Mies jo varotteli ettei sit pitkän kaavan kautta mennä, kun väläyttelin ideaa Jumbossa käynnistä.

Lidl ja Sklavenitis osuin kaupoiksi tällä kertaa.

Muutama kassillinen jääkaapin täytettä lähti matkaan. Jumboon ei eksytty.

Takaisin hotellilla katseltii netistä mahdollista illan ruokapaikkaa, energiat loppu, koska eihän se lounas kovin häävi ollut.

Vähän matkan päässä olisi Nirikos niminen paikka, se saisi nyt luvan kelvata. Pitemmälle ei jaksaisi.

Listalla piti olla juusto saganakia, mut eipä löytynyt enää, valitsin siis toiseksi parasta: eli ranskalaisia sitruunalla ja tais siinä grillattu kanakin olla kyljessä.

Ja mies tietenkin tilasi pastaa

Ruuat olivat kyllä hyvät vaikka alkupala tulikin samaan aikaan pääruuan kanssa.

Palvelu oli kyllä jäätävän hidasta täällä vaikka vain neljässä pöydässä lisäksemme oli porukkaa. Noh menköö aloittelun piikkiin.

Ei mikää halpa paikka myöskään. Mutta onko mikään enää halpaa missään..

Johan sitä sitte lepäilemään joutais, tai no mies meni.

Ilta viileni yhtä nopeasti, kuin aamulla lämpeni.

Istahdin ales kynttilän loisteeseen terdelle, kun selkäni takana räsähti jokin.

Käännyin ääneen päin ja näin jotain ihme vilkkuvia valoja.

Joku nyt selkeästi kiusaa mua, oli vainoharhaisen Lauran esimmäinen ajatus.

Seuraavana mietin että onko naapuri pellolla kenties robotti ruohonleikkuri. Vilkkuuko niissä valo? Oli pakko kysyä mieheltä.

Hetki kysymyksen jälkeen tajusin tyhmyyteni. Vilkkuvat valot oli tulikärpäsiä.

Mies tuli todistamaan sen todeksi.

Äänen alkuperä ei koskaan selvinnyt.

Joo eiköhän se ole aika minunkin mennä nukkumaan.

Jostain kauempaa kantautuu iloinen livemusiikki, kyllähän sitä tässä kuuntelisi, mut huomen on päivä uus.