Piristys

Tänään suuntana oli Telendos.
Pieni kävelymatka Myrtiesin satamaan josta n. 10 minuutin venematka Telendokselle.

Kustantaa 2€ per läpi ja veneitä menee puolen tunnin välein. Siinä veneessä odotellessa rupes kuulumaan tutut soundit, jaahas Elvis heräsi viereisestä botskista…ja kovaa.

Ajateltiin mennä rannalle, mies oli jo katsellut valmiiksi mahdolliset vaihtoehdot. Paradise beach olisi suuntamme.

Kuja tavernojen läpi rantakallioiden tykönä menevälle polulle. Polku oli paikoin aika kivikkoinen, sai olla varuillaan.

Perille päästyämme kirosin tyhmyyteni, en ollut ostanut marketista yhtään Mythosta, sillä nyt ne olisivat tarpeen.

Siinä oli sitten Aatamia ja vähän Eevaakin, jos tiedätte mitä tarkoitan.
No ei kai siinä, vaatteet pois ja rantapedille.

Hetken oli kyllä hieman vaivautunut olo, samalla mietin että taitaa tulla lyhyt blogi tälle päivälle.

Meno oli kuitenkin aika lailla sama ku normi rannalla. Yks tekee ristikkolehtee, toine lukee kirjaa, kolmas kuuntelee musiikkia, ei sen ihmeellisempää.

Uinti se olikin astetta kivempaa sitten. Inhoon märkiä epämukavia bikineitä. 
Kaks tuntia vierähti mukavasti ja olo oli aika rentoutunut.

Nälkähän se taas hiipi jostain kiven takaa joten kuteet niskaan ja tavernaan.
Rita oli paikan nimi. Alkupalat pökkiin, lämmin fetasalaatti, pääruuiksi valikoitui Arrabiata pasta. Juomaksi vaihdoimme olutmerkin välillä Alfaan.
Oikein mainiot sapuskat, suosittelen.

Ruuan jälkeen lähdimme kiertämään polkua saarella, eksyimme pieneen kirkkoon joka oli jyrkkien rappusten alapäässä kivikkoisessa rannassa. Todella upea paikka.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Koitimme etsiä toista uimapaikkaa mutta mikään ei oikein miellyttänyt joten palasimme paikkaan A.
Väki oli vähentynyt joten vaatteet veks ja mereen..

Lähtö Telendokselta viivästyi, koska lähtövuorossa ollut taksivene oli täysi. Noh onneksi puolen tunnin päästä lähtisi uusi ja olin varustautunut isolla pullolla Mythosta. Ei tuntunu odottelu niin rankalta.

Takaisin hotellilla, rutiinit eli suihkua ja virvokkeita. Tällä kertaa kova ääninen musiikki kuului Massourin puolelta, olisikohan bileet tällä puolen tänään..

Telkkari on tossa iltaisin pauhannut kiinnittämättä siihen sen kummemmin huomioo, yhtäkkiä havahduin, että mitä hittoa? Tällä kertaa ohjelmassa oli siittiön retket ja ilmeiseti ehkäisy oli aiheena. Eipä kai sillä väliä ole kuha joku jolkottaa Kreikkaa taustalla 😀 .

Paskahalvaus meinasi tulla kun mies yht’äkkiä pomppas ylös ja sanoi että syömissuunnitelma valmis. No eihän siinä auttanut kun todeta että luotan suhun.

Sit mentiin, tällä kertaa hotellista vasemmalle.. Outo suunta.. Jotenkin meni heti pasmat sekasi, voiko täällä olla mitään.

Kuljimme kohti tavernaa josta kuului kauhea lapsen itku ja kiljuminen. Mies pysähtyi.. Tää ois nyt tässä… Meinas tulla heti toinen paskahalvaus perään.. Onneks se oli vitsi.

Oikean paikan nimi oli Thrimpi, ensi vaikutelma siisti ja tasokas. Heti alkuun pitkä lause Kreikaksi ja taas oltiin ihan hoomoilasina, että mitähän neiti koitti sanoo meille.

• 

• 

Mäkin rupeen kohta leikkii Kreikkalaista. Oon kateellinen tolle miehelle.

Paikka oli Ihan kuin Exantas Skiathoksella.

Pikku huom. Tämä on lähellä Elena Villagea joten ei tartte rämpii meijän huonompien pulliaisten luo Massouriin.

Eipä oo koskaan tarjoiltu mulle kuormalavalta alkupaloja, mutta nyt sekin on koettu.

Nyt tulee tärkeä tiedotus..
Tämä on ensimmäinen Kreikkalainen ravintola jossa minun EI tarvitse lisätä ruokaan suolaa. Ehkä olen suolan suurkuluttaja mutta oli ruoka mikä vaan, pitää olla etsimässä suolapurkkia.

Lasi oikein suun mukaista roseta uppos pelkän alkupalan aikana. Otimme siis paahdetut leivät kyntelillä ja oliiviöljyllä.

Itse valitsin possua minestronella. Plus lisää viiniä. Hetken mietin että mitähän soppaa sieltä pöytään saapuisi, mutta annos yllätti. Juvetsissa käytettävää pastaa todella hyvässä kastikkeessa ja kaksi isoa palaa ylikypsää possua.
Miehelle saapui nuudelit, menun mukaan viidessä minuutissa Shanghaista.

• 

• 

Ihan uskomatonta sapuskaa!!

Jälkiruoka tuli talon puolesta, lautasellinen erilaisia hedelmiä, mistä tunnistimme passion ja hunajamelonin. Ehdotin miehelle, että jos ei hätä yllättäisi 48 tuntiin voisimme suorittaa toimet omaan hedelmätarhaamme ja katsoa mitä söimme.. seuraavana kesänä.

Matkalla takaisin hotellille mies pysäytti meidät Azul nimisen paikan kohdalla. Jyrkät rappuset ales..Tämä olisi kuulema meidän puoli välin krouvi. Huom oli tuolihissi huono jalkaisille.

No sinne sitten. Huomasin heti olevani kuin kotona. Tunnelma oli jännä, musiikki hieman häröä. Tästä ei puuttuisi kuin höpöheinää polttavat rastatukat! Jälkiruokaviini vaihtui ”yllättäen” kahtee tynnyrilliseen rommia. Niinpä niin..
Ne oikeesti tarjoiltiin tynnyreistä.

• 

• 

Taas uusi ihmetyksen aihe..naisten vessa oli invavessa tavernassa, kerrankin vessa johon meikäläisenkin ahteri mahtuu..taas oli ongemia valojen kanssa, vaikka kotona homma hoituu ilman niitä

Drinksut oli kyllä niin tiukkoi, että oikein tunsi kuin naamassa lihakset valahtaa rentoutuneeseen asentoon.

Palaamme huomenna kumpaankin edellä mainittuun paikkaan. Mikäli täältä nyt edes hotelliin päästään. Kaippa parille juopuneelle hipille löytyisi joku penkinalunen. Niin ja olihan se tuolihissi. 

Olin just lähtiessämme sanomassa miehelle et sää sit taluutat mut. Kun se pirulainen kerkes sanoo saman lauseen eka.

Matkalla puimme aikaisempaa kokemusta rannasta. Aika ristiriitaiset tunteet.

Päästiin kuitenkin hotellille ehjin nahoin.

Huomenna on se päivä jota kukaan matkaaja ei halua.. Eli viimeinen päivä ja ilta. Koitan tsempata itseäni…

Moottorisaha ei käynnistynyt tänään. Mutta minä menen vielä partsille hetkeksi ihmettelemään

Hippo Potamuksesta piti luopua jo heti aamusta, tuli suru puseroon. Oli se niin täydellinen.

Luovutuksen jälkeen siirryimme satamaan odottelemaan venekyytiä Lerokselle.
Tuntia liian aikaisin tietenkin, en tiiä mitä olin kuullut ajasta kun varasin retkeä. Käytettiin sekin aika Frappea siemaillen sataman tavernassa

• 

• 

Pääsimme ekoina laivaan valitsemaan parhaimmat paikat. Täysi botski starttasi ja kapu laittoi lähtömusiikiksi Elvistä (ja kovaa) 😀

Telendoksen suojassa oli mukavan leppoista menoa, kunnes pääsimme avomerelle. 
Keinutti niin et heikompaakin hirvitti, ei se että se botski kaatuis vaan se, että oksennus lentäisi.
Itse pystyin pidättelemään, mutta vieressäni istunut italialaistyttö purskautti purjot hienosti kaaressa laidan yli. Kerkesi sentäs kääntymään, jos ei olisi, niin meikäläisellä olisi ollut kunnon kuorrutus kerran syötyä aamupalaa ylläni.

Pantelin satamaan kesti matka noin 1.5h siinäkin puolet liikaa.

Ensimmäisenä markettiin katsomaan löytyisikö perinteistä karttaa, sellaisen kun saimme käsiimme ruvettiin tutkimaan minne?
Salamana paikalle kaarsi taksi, jonka innokas kuljettaja olisi kyydinnyt meidät vaikka kuuhun ja todella kalliilla. Päätimme kävellä.. 20metriä eteenpäin, samainen taksi oli taas neuvottelemassa kanssamme kyydistä.. Taas 20 metriä eteenpäin hinta oli jo tippunut jopa 5€. Sekään ei kelvannut meille, kuski kaasutti vihaisena matkoihinsa, samalla varmaan kuuluttaen kaikille kuskeille radiolla, että tätä pariskuntaa ei sitte kyyditä.

Muutamaan otteeseen olimme taas ihan hakoteillä vaikka apunamme oli sekä paperinen että digiversio kartasta. Ollaan me vaan hyviä.

Suuntamme oli siis kohti Lakki nimistä paikkaa ja siellä huudeilla sijaitsevaa sotamuseota.
Puolessa välin matkaa rupes ajatus kalliistakin taksikyydistä miellyttämään.

Kerrankin sellainen tilanne, että matkalla ei ollut ainuttakaan Tavernaa tai supermarkettia, josta janoisen uppiniskaiset tallustajat olisivat saanneet virvokkeita.

Mies yritti jopa liftata, jonka kyllä lopetti nopeasti kun rupesi miettimään, että saattasko se tarkottaa ihan jotain muuta täällä kuin kyytiin pääsemistä.

Takseja suhasi ohi, varmaan naureskelivat partaansa ku talsimme.

Vihdoi perillä, marketista juotavaa ja jätskit. Istuimme satamaan tauolle, mies siinä googletteli sota museon sijaintia, minkä takia olimme tänne tulleet. Oliskohan pitäny tarkistaa moneltako se menee kii? No ei tietenkään, siinä suharin lumoissa tajuttu.

Kiinnihän se meni klo. 13.30.

Kello näytti tässä vaiheessa 13.19. Saakeli toivottavasti joku taksijumala rankaiseen ja puhkaisee sen suharin renkaat, joka sekoitti meidät.

Hattu kourassa pyyhälsimme takaisin päin kohti sataman taksijonoa. Samalla toivoen, että edellä mainittu kuski ei olisi jonossa ekana. Eikä ollenkaa.
Huh, säästyimme siltä häpeältä ja kysyimme kyytiä vromolithos beachille. 5€ oli vastaus. Ajattelimme että siellä viimeistään pulahtamaan ja juomaan huurteiset. Tottakai joka peti täynnä..

Jatkoimme siis kävellen kiipeämistä saapuen paikkaan, mistä alunperin lähdimmekin.
Castello tavernan rantatuoleille äkkiä ja nyt isot Mythokset. Vesi virkisti  myös uimaria kummasti.

Tämän jälkeen ruokapaikaksi valikoitui Pirofani taverna.
Virheistä taas oppineina jaoimme Kreikkalaisen salaatin ja täytetyt tomaatit ja paprikat. Maha tuli sen verta täyteen, että sillä jaksaisi iltaan.
En tiiä mitä höpöheinää ruoka sisälsi mutta kumpikin meistä meinasi nukahtaa pöytään laskua odotellessa.
Kun homma hoitui, äkkiä veneeseen odottelemaan lähtöä ja ehkä hieman voisi ummistamaa silmiä.

Ei veneessä ollu kunnon löhöpaikkoja kuin auringossa, mutta minä sain paikkani kullan vierestä, pää polvella. En kyllä nukkunut yhtään paluumatkalla, se oli kuitenkin helpompi reissu kun sai pitää silmät kiinni.

Sanotaanko näin että saari oli isompi kuin oletin mutta ei mitenkään valmis turistimassoille. Jos haluaisi saada kaiken irti paikasta tarvisi siellä viettää muutama vuorokausi, viikossa varmaan koluttu loppuun. Rentoutujalle hyvä.

Hotellille virkistäytymään ja odottelemaan auringonlaskua, niin ja illan juhlia. Huomenna siis pitäisi olla pyhä ja kaikki kiinni joten kauppaan se olisi tähdättävä koska Pyhä Laura on tyhjentynyt uhkaavasti.

Huomasin muuten, että välimerenilmasto ilmeisesti sopii kitukasvuiselle pöheikölleni.. ja siis tällä tarkoitan hiuksia 😀 , olen kasvattanut näköjään muutamassa päivässä otsatukan?!?

Kävimme tekemässä kuitenkin pöytävarauksen, matkatoimiston tädin vakuutteluista huolimatta Miltos nimiseen tavernaan, se oli ihan järkevä peliliike koska suurin osa pöydistä oli buukattu. Hah, Laura 1 toimistontäti 0

Pikku pullo skumppaa korkattiin juhlan kunniaksi parvekkeella kuutamon kajossa.
Jostain kai se nälkäkin taas oli keksittävä.

Tavernalle päästyämme ilmeni, että pöytämme oli annettu meidän edeltä, eipä paljoo haitannut koska korvaukseksi saimme paikan parhaan pöydän.

Nyt rupee sujuu jo tää tilaaminen (vuodessa voi unohtaa paljon). Kehutut Springrollsit ja viinietikka-hunaja herkkusienet puokkii. Mies otti jotakin näpsijä kalaa pääruuaksi (nimestä en oo yhtään varma, kuulosti nii hölmöltä). Itse en voi sietää kalaa, joten uunikanaa sitruunakastikkeessa minulle.

Joka paikassa on se yksi ravintola johon haluaa palata ja minulle se on tämä. Voin suositella, hinnat kohillaan ja sydämellä tehtyä ruokaa. Kortilla maksamisen mahdollisuus oli iso plus.
Ruuat syötynä alkoi Telendoksella ilotulitus, no ei nyt meidän takia olisi tarvinnut 😀

Mies ähkyissään taas moitti tapaani tilata se neiti puolikas viinileili, kun hän kerkeäisi juomaan kuitenkin kaksi Mythosta siinä ajassa.. Vaikka yleensä se asia on toisin päin.

Nukkumaan oli sana, joka hieman lannisti meikäläistä. Ei kai nyt juhlapäivänä mennä näin ajoissa nukkumaan. No tokkiisa. 

Mies jäi hotellihuoneeseen kun minä vaatteiden vaihdon jälkeen päätin rikkoa perinteitä ja lähteä yksin viereiseen Ambience baariin oluelle.

Sain listan nenän eteen ja siellähän se huuteli mun nimeä, ei Mythos, vaan herra Kreikkalainen tohtori (nimetään nyt hänet vaikka Yannikseksi) Sellainen sitten.
Maistuu vähän mustaherukkasimalle. Ei paha.

Nyt istuskelen tässä baarissa ja kuulostelen onko täällä juhlat vai ei.. Onneks nää ei tiedä miten Suomessa juhlitaan, lopettaisivat omansa heti alkuunsa. 

P.s Harmittaa, kun juuri ennen reissua tuli hommattua uusi puhelin, jossa sysipaska kamera, tarkentaa mihin sattuu ja jättää kuvat ottamatta..sen takii nää huonot kuvat. Ei se Nokia kyl enää oo yhtään mitään.

Aamulla heräiltiin ysin maissa ja lähdettiin katselemaan leipomoa. Todettiin siinä matkan varrella, että ei sellaista ole. Jokaisessa kaupassa oli pieni vitriini leipomotuotteita.

Päädyimme sitte suoraan hotellia vastapäätä olevaan Prego nimiseen ravintolaan buffet-aamiaiselle. Maksoi 7€ per läpi ja oli ihan jees perus juttu. Päätty vaan hieman kesken, kun taas kerran saimme jäätävän kokoisia ampiaisia ruokiemme kimppuun.

Kyselimme myös heti aamusta etsintäreissulla mönkkäriä vuokralle, eipä natsannut, ensi viikon perjantaina olisi vasta mahdollista. Noh keksitään jotain muuta sitten.

Aamiaisen jälkeen altaalle, meille sanottiin siellä olevan infotilaisuus klo. 11.30. Kello 11 opas rupesi puhumaan ryhmälle ihmisiä tanskaksi jotain. Kun he lopettelivat kävin kysäisemässä, että koska se englannin kielinen osuus alkaisi, sepäs oli juuri ollut se.. Tanskaksi. Hah, empäs olis ymmärtänyt senkään vertaa, harmitti kun meni tervetulojuomat ohi suun.

Seuraavana ajateltiin lähteä katsomaan retkitarjontaa. Biitsin läpi kävely osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi, bongattii muutama kiva paikka minne mennä iltadrinksuille.
Kello näytti jotain yli yksi iltapäivällä, monessa ovessa lappu aukioloista. Siesta-aika oli siis käsillä 13-17. Tää oli hyvä tietää.

Hotellille takasinpäin mentäessä poikkesimme supermarkettiin ostamaan omat aamupalatarpeet, ei tarvi etsiä enempää.
Löysin itselle pullon viiniä, 2 litraa 😂 merkki oli Santa Laura. Kohtalo sanon minä.

Siinä maksua suorittaessa kiinnitimme huomion pöydällä olevaan omistajan frappekuppiin, aina välillä hän painoi nappia kupin kyljestä… Eli siis kuppi missä suoraan voi tehdä frapen.. Kätevää. Pakko oli saada sellainen.
Niitä kuppeja löytyi samaisen kaupan hyllystä. Tämäkin oli kohtaloa koska mies oli juuri viisi minuuttia aikaisemmin sanonut haluavansa frapen, no nyt hän sai ja vielä ihan itse tehdyn.
Kaupasta frappeaineet sekä jäät mukaan ja hotellille.

Pakastinlokero aukaisu tuotti pettymyksen, se oli umpi jäässä ja jääpalapussi ei sinne mahtuisi. Mitäs sitte? Laatikosta löytyi iso leipäveitsi, ei muuta ku sahaushommiin, kätevä emäntä kun olen, hetken päästä tilaa tuli, joten jäät pelastettu!

Pikku välipala olisi tarpeen, selailimme tripadvisoria ja sieltä suositeltii raflaa, joka oli aivan vieressä. Minulle pitagyros ja mies otti kebabgyroksen (ei muuten ollu ranskalaisia sisällä), jaettiin Kreikkalainensalaatti annos puoliksi ja Mythosta kylkeen. Olipa vallan mainio tämä Barbayiannis, suosittelen.

Lähdettiin viel kävelylle toiveissa mönkkäri tai ehkä auto vuokralle jossain vaihees lomaa. Mies oli katsellut netistä, että yksi firmoista vuokraisi avo-Nissania. (mun heikkokohtanihan on Nissanit kun miehellä taasen Citroënit) Naureskelimme, et ei varmaan saatavilla.
Vuokraamolle saavuimme häntä koipien välissä anova katse silmissä, josko joku menopeli, please kruunaamaan häämatka.
Itse en kestä näitä tilanteita jos yhtään tarvii jännittää, menin kadun toiselle puolen katselemaan bussi-aikatauluja, kunnes kuulin miehen äänen..

’Et arvaa?’
’No arvaan, ei yhtään autoa’
’No oli yksi, mut vuokraamon mies sano et se on niitte kallein auto’
’Niin? Paljonko?’
’75€/vrk, otetaanko?’
’No hitto otetaan’

Taasko se kohtalo siel puuttuu peliin, ehkä me päästään viel jonnekkin.

Tästä oli hyvä jatkaa parvekkeelle odottelee auringonlaskuu.. Rommi-colat ja yatzia muutama kierros, jonka jälkee suihkun kautta kohti rantabaaria, mikä aikaisemmin bongattiin.

Ales ku päästiin niin eipä siel ollu ketää, luultii et paikka on kiinni, mut päättelimme, että siellä porukka viihtyi vaan päivisin. Joten seuraavaan paikkaan, Mario Bros. (omistaja lienee fanaattinen Nintendon pelaaja) siellä näin pöydissä mainokset Kreikkalaisesta siideristä, mitä oli kehuttu, facebookin kreikka – ryhmässä, semmonen sitte mulle ja miehelle venhäolutta. Kumpiki  oli tyytyväisiä valintaansa.

Loputkin auringosta painui Telendoksen taakse, aallot hakkasivat rantaan. Muutama pärske tavoitti myös varpaamme, kylhän tää on parasta mitä häämatkaltaan voi toivoo.
Juomat juotuna lähdimme pitkin hiekkarantaa tähtitaivaan alla tallustamaan eteenpäin.

Piti kai sitä syödäkkin vielä. Ajateltiin, että jos ottas jotku makeat drinksut, niin nälkä nousis, menimme siis johonkin rokki-baariin. Pakko todeta, että nimeä en muista mutta lisäämpähän sen tähän jossain vaiheessa. Scorpionshan se oli.

Valinnan vaikeus iski ja siinä päätöstä tehdessä kerkesimme vetää kaks kippoo poppareit.. Virhe… Se vielä kostautuu

Driksut oli jees, samalla kun nautimme niitä pelasimme Neljän suoraa. Arvatkaas kuka voitti? Mä NIIN osaan taktikoida ja kattoo kauas kantosemmin 😀.
Miestähän toki söi häviö ja selitteli sitä sillä, ettei olis pelannu pelii ku kerran lapsena.

Pakkoo viel sanoo et musiikki oli hyvää täs baaris.. Gunnnareita, ja soi siel jopa Nightwish. Omistaja oli selvästi vanha heviäijä.. Tai no selvästä tiiä..

Pien nälkä oli havaittavissa, joten ajauduimme Panos nimiseen ravintolaan. Tietenkin meidät pistettiin suomalaisten viereiseen pöytään istumaan. Koitin olla kuuntelematta arkee liittyviä tilityksiä, koska ite oon ainakin sulkenu ne kaikki off-vaihteelle loman ajaks.

Saganakia alkuun ja juomaks neiti leili.. Tai no minusta roseviini vois saada jonku astetta paremman nimityksen jos punkku olis Rouva leka.. Ehdotelkaas.

Päätin ottaa steak mexicanan ja mies otti Panoksen pastaa.. Siinä vaihees ku annokset tuotiin, oli tämä neitikin hiljainen. Edes jouluna en ole nähnyt kenenkään lautasella noin paljoa ruokaa, veikkaisin et mieheni lautanen painais noin kilon ja omani yli sen.

1/3 sai ahdettuu, siin vaihees ku totesin miehelle, et nyt oon aivan täys, toi tarjoilija neiti toisen puolikkaan roselekan pöytään.. Repesin nauruun, koska tää on varmasti taas joku opetus sikailulle.

Uskollisesti koitin hörii viiniä samalla, kun viereisen pöydän suomalaisnainen sai tuulen ansiosta omat viinit syliinsä. (oliskohan tääki ollu joku näpäytys hälle, et nyt ollaa lomalla eikä ruotimas arkee)

Oman viinin sain juotua ja talon tarjoamasta lasillisen, kunnes mies totesi et nyt piisaa… Prkl, ei kai nyt pöytää jätetä juomatonta alkoholia.. No niin siinä vaan kävi..

Nyt taas hotellin patiolla näpyttelemässä näitä tekstejä. Toivotaan et joku edes hyötyy näistä jorinoista. 

Kalinihta